Lainaa ilman luottotietoja
Lainaa on melkein mahdoton saada ilman luottotietoja. Pikavippiyritykset ja kulutusluottoyhtiöt tarkistavat luottotiedot aina ennen lainan myöntämistä. Pankeissa maksuhäiriömerkinnän saaneisiin suhtaudutaan myötämielisemmin. Luottotietorekisterin tarkoituksena on antaa käsitys lainanhakijan taloudellisesta asemasta ja kyvykkyydestä maksaa laina pois. Suomessa rekisteriin merkitään sekä tiedot maksujen laiminlyönnistä että tiedot luottotietomerkinnän aiheuttaneen velan suorittamisesta.
Pankkilaina ilman luottotietoja
Lainaa voi saada jos osaa selittää syyt miksi aikoinaan on saanut maksuhäiriömerkinnän ja esittää myös tulevaisuudensuunnitelmat ja kertoa selkeästi mikä lainan käyttötarkoitus olisi. Vakuuttavamman kuvan itsestään antaa, jos on tehnyt valmiin maksusuunnitelman lainan takaisinmaksamiseksi. Vaikka ensimmäinen pankki ei lainaa myöntäisikään, kannattaa rohkeasti vain kävellä seuraavan pankin ovesta sisään. Pankki voi myöntää lainan vaikka aikaisemmin olisi saanut kieltävän päätöksen puhelimen tai nettipalvelun kautta tehdyn hakemuksen perusteella.
Pankkilainan saaminen helpottuu myös mikäli velallinen saa lainaansa luottokelpoiset takaajat. Vakuus voi auttaa myös, mutta yleensä velan vakuudeksi käy vain velaton asunto.
Luottokortin saaminen ilman luottotietoja
Luottotietojen menettäminen vaikuttaa myös ratkaisevasti luottokorttien saamiseen. Yksinkertaisesti sanottuna, se evää luottokorttien saannin. Visa Electron on ainoa pankkikortti, jonka voi saada.
Rahaa ilman luottotietoja
Mikäli lainaa ei saa, on hakijalla kuitenkin muutama keino rahan saamiseen. Panttilainaamot voivat lainata rahaa esim. koruja ja arvoesineitä vastaan. Panttilainaamo tekee asiakkaalle lainatarjouksen. Jos asiakas on tyytyväinen ja hyväksyy lainatarjouksen, asiakas saa pankkikuitin ja summan rahaa. Tavallisesti tämän jälkeen asiakkaalla on kuukausi aikaa käydä maksamassa laina takaisin, ja jolloin samalla saa panttina olleen esineen takaisin. Pantin voi käydä tämän jälkeen myös vielä uusimassa.
Toinen tapa saada rahaa ilman luottotietojen tarkastamista, on yksityiset rahanlainaajat, joiden mainoksia löytyy internetistä, lehtien sivuilta ja monilta keskustelupalstoilta. Yksityisten rahanlainaajien käyttöä ei kuitenkaan suositella, sillä toimijoita ei pystytä valvomaan millään tavalla. Lainaehdot ovat useimmissa tapauksissa hämärät ja lainan takaisinmaksuhetkellä korko voi olla moninkertainen siihen verrattuna mitä lainanottaja on luullut.

Kommentit