Rahapuu on yksi luotetuimmista pikalaina-alan toimijoista ja pienlainayhdistyksen jäsen. Hae Rahapuu pikalaina tästä
Korot pysyvät alhaisina vuoteen 2011 saakka
| Uutiset | Asuntolaina | 08.03.2010 12:25 |
Ekonomistit ovat muuttaneet ennustettaan korkojen nousun ajankohdasta. Viime vuonna ennustettiin euriborien nousun alkavan jo alkuvuonna, mutta euroalueen elpymisen merkkejä ei ole vielä riittävästi ilmassa. Tapiolan ekonomistien mukaan talous on kaikkea muuta kuin kestävällä pohjalla.
- Euriborien odotetaan lähtevän nousuun vuoden kuluessa, mutta aiemmin odottamaamme hitaammin. Eniten nousupainetta on pitkissä koroissa, koska valtioiden hurjalle velkaantumiselle ei näy vielä loppua, sanoo ekonomisti Pasi Kuoppamäki.
Kuoppamäen mukaan velkavetoisen elvytyksen takaraja on kuitenkin tullut vastaan jo Kreikassa ja riski uusista häiriöistä etenkin Euroopassa on kasvanut. Mutta koska inflaatio ei edelleenkään muodosta selkeä uhkaa, sekä Euroopan että Yhdysvaltojen keskuspankit odottanevat korkojen noston kanssa loppuvuoteen.
Ekonomistit arvioivat nyt, että ohjauskorko pysynee yhdessä prosentissa koko tämän vuoden. EKP nostanee korkoja aikaisintaan ensimmäisen kerran marraskuussa.


