10.09.2010

Handelsbanken.fi

Käyttäjän arvio: / 15
HuonoinParas 

Handelsbanken mainostaa itseään sillä, että heiltä löytyvät tyytyväisimmät asiakkaat. Handelsbankenin ainoa tavoite on toimia kannattavasti, ja tässä Handelsbanken kokee onnistuneensa, sillä heillä on tyytyväisimpien asiakkaiden lisäksi pienimmät kulut.

Handelsbanken on perustettu vuonna 1871 ja sillä on toimintaa melkein 20 maassa. Suomessa Handelsbanken on ollut vuodesta 1985 ja nyt Handelsbankenilla on itsenäisiä konttoreita 45 ympäri maan. Handelsbankenin konttorit toimivat paikallisesti ja niillä on valta ja vastuu alueen liiketoiminnasta. Jokainen konttori on erikoistunut sekä yksityishenkilöiden että yritysten raha-asioiden hoitoon.

Handelsbankenin paras ominaisuus on hyvä verkkopalvelu. Verkkoasiointi.fi julkisti vuoden 2010 tammikuun lopulla tutkimuksensa verkkoasioinnin ja –palvelun tasosta. Parhaiten tutkimuksessa pärjäsi Handelsbankenin verkkosivusto. Tutkimuksessa tutkittiin verkkosivuja, yhteystietoja sekä yhteydenottopyyntölomakkeiden ja – linkkien löydettävyyttä. Kuluttajilta kysyttiin myös, miten he kokivat palvelun ja kokivatko he saavan yksilöllistä palvelua nopeasti. Kyselyn lisäksi tutkimuksessa tehtiin vielä pistokokeita eri sivustoille ja näin testattiin yhteydenottoa ja vastausnopeutta.

Handelsbanken panostaa asiakaspalveluun ja tästä syystä he kouluttavat henkilökuntaansa alituisesti ja toimii asiakkaiden toiveet huomioon ottaen. Neuvonnassa annetaan vain neuvoja, jotka ovat asiakkaan edun mukaisia. Näin Handelsbanken on saanut luotua pitkäaikaisia asiakassuhteita, joissa luottamus pankin ja asiakkaan välillä on suuri.

Handelsbankenin etu on myös siinä, että konttoreita perustetaan harkitusti ja tästä syystä konttoreita harvoin lakkautetaan. Vakaus näyttäytyy myös Handelsbankenin luottopolitiikassa. 90-luvun lamassa Handelsbanken oli ainoa pohjoismainen pankki, joka ei tarvinnut valtion tukea pankkikriisistä selviytymiseen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

 

Kommentit 

 
#1 Handelsbankenin 2010-04-18 10:11
asiakaspalvelu on todella hyvää. Harvinaista nykyisin.
 
 
#2 Asiakas 2010-06-03 08:08
jo toista vuotta. Enkä ole katunut päivääkään vaihtoa.
 

Kommentti

Lainoja esittelyssä

pikav-nostoPikavippi on lyhytaikainen laina, jonka myöntämiseen ei vaadita vakuita. Pikavipin hakeminen edellyttää yleensä Suomen kansalaisuutta, normaalisti vähintään 18 vuoden ikää, suomalaista pankkitiliä ja julkista matkapuhelinliittymää. Ennen lainan myöntämistä myös luottotiedot tutkitaan.

kulutusl-nostoKulutusluotto on lyhytaikainen, normaalisti alle viiden vuoden laina. Kulutusluotoilla rahoitetaan yleensä kulutushyödykkeitä, kuten huonekaluja, remontteja ja tilapäisiä menoja. Kulutusluotto on lähes aina edullisempi kuin pikavippi, mutta kulutusluotossa on suuremman pääoman takia myös enemmän maksettavaa.

Käyttäjät
Sivustolla on 10 vierasta 
Kirjautuminen