Santander.fi
Santander on selvästi tehty asiakkaille. Heidät tarjoamat lainakampanjat ovat muihin rahoitusalan yhtiöihin verrattuna edullisia, tällä hetkellä esimerkiksi Santander Lainan avausmaksu on 149 euroa, kun se normaalisti on 250 euroa. Santanderin korko riippuu lainasummasta, mutta se pyörii 4,64 % - 11,64 %:in välillä. Santander ottaa hyvin huomioon lainanottajan elämäntilanteen. Maksuajaksi voi saada jopa 10 vuotta.
Santander osti GE Money Oy:n Suomen toiminnot vuonna 2009. Sen myötä Santanderin henkilömäärä nousi Suomessa 120:een. Santander Consumer Finance Oy:lla on nykyään 150 000 asiakasta ja sen toimipiste sijaitsee Helsingin Hermannissa. Toimitusjohtajana toimii Pekka Pättiniemi.
Santander on Euroopan suurin pankki ja myös yksi maailman johtavista rahoituslaitoksista. Se on perustettu 1857 Espanjassa. Nyt Santanderilla on toimintaa 47 maassa, pitäen sisällään Euroopan lisäksi kaikki muut mantereet paitsi Australian. Maailmanlaajuisesti Santanderissa on töissä 170 000 pankki-alan ammattilaista. Asiakkaita Santanderilla on noin 100 miljoonaa. Pääkonttori sijaitsee Madridissa.
