06.09.2010

Pankki syö eläkesäästösi

Uutiset | Yleisiä uutisia lainamarkkinoilta | 23.06.2010 09:20

ssttEläkesäästämisessä varmin rikastuja on edelleenkin pankki – myös uusissa pitkäaikaissäästötileissä, joiden piti tarjota edullisempi vaihtoehto kalliille eläkevakuutuksille.

Tosiasiassa mitättömiltäkin tuntuvat pankkien hoitokulut syövät säästöistä useita satoja euroja säästöajan puitteissa. Hoitokuluja peritään useimmiten, vaikka sijoitukset eivät tuottaisikaan. Hoitopalkkioiden ohessa maksettavaksi tulevat erilaiset palkkiot riippuen säästäjän sijoituskohteista.

Pitkäaikaissäästötilien todellinen hyöty voidaan mitata säästöajalla, tuotto-odotuksilla, palkkioilla sekä verotuksella. Säästämisen tuloksellisuus riippuu pitkälti asiakkaan tuotto-odotuksista: mitä suurempi tuotto-odotus on, sitä enemmän säästäjän on otettava riskiä.

Taloussanomien teettämän tutkimuksen mukaan 50-vuotiaana aloitettu eläkesäästäminen jää käytännönhyödyltään nollalukemiin, ellei säästäjä ole valmis ottamaan suuria riskejä. Eniten pitkäaikaissäästötileistä on hyötyä 18–30-vuotiaille nuorille. Heidän kohdallaan säästöaika on riittävän pitkä mukavan lisäeläkkeen kartuttamiseksi.

Viime keväänä lanseerattuja pitkäaikaissäästötilejä on markkinoitu erinomaisena tapana kartuttaa lisäeläkettä muun muassa säästämisen verovähennysoikeudella ja talletusten lähdeverottomuudella. Totta on, että tilit ovat tarjonneet asiakkaille laajemmat ja osin myös edullisemmat säästömahdollisuudet, mutta myös niiden kulut ovat oletettua suuremmat.

Lähde: Taloussanomat

 

Kommentit 

 
#1 kenit88 2010-07-14 00:53
Pannki taas vaihteeksi huijjaa ihmisiä
 

Kommentti

Käyttäjät
Sivustolla on 1 vieras 
Kirjautuminen