23.05.2012
50€-200€ pikavippi heti tilille
Rahapuu on yksi luotetuimmista pikalaina-alan toimijoista ja pienlainayhdistyksen jäsen. Hae Rahapuu pikalaina tästä

Pikavippien ottaminen on vähentynyt 6 % viime vuoteen verrattuna

Uutiset | Yleisiä uutisia lainamarkkinoilta | 09.12.2009 15:26

business_abstract_pieniTilastokeskus julkaisi tiistaina luottokantatilaston, jonka mukaan kuluttajat ovat vähentäneet pikavippien ottoa. Tämän vuoden kolmannen neljänneksen aikana uusia pikaluottoja myönnettiin vajaat 55 miljoonaa euroa, eli noin 280 000 kappaletta. Euromäärältään volyymi laski edelliseen vuoteen verrattuna vajaat 6 % ja kappalemäärältään 5 %. Pikavippien euromäärä oli keskimäärin 197 euroa ja sen takaisinmaksuaika keskimäärin 28 päivää.

Luottoon kohdistuvat kulut olivat 27 % myönnetystä lainapääomasta. Pikavippiyritysten määrä oli sama kuin toisella neljänneksellä eli 56 kappaletta.

Asuntolainojen osuus luottokannasta oli noussut 6 % edellisvuoteen verrattuna. Asuntolainoja myös otettiin kolmannelle neljänneksellä yhteensä 4,3 miljardia euroa eli 17 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kotitalouksien kulutusluottokanta oli syyskuun lopussa vajaat 14 miljardia euroa, kaksi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

 

Kommentit 

 
#1 2010-01-04 23:08
Vaikka pikavippien ottaminen onkin vähentynyt on tuo määrä edelleenkin aivan järkyttävä... Vippejä 55 miljoonalla eurolla. Tähän kun laskee mitkä ovat pikavippien kulut niin vippifirmat kiittävät..

Ja normaali kuluttaja kärsii. Varsinkin kun otetaan huomioon, että vippejä ottavat yleensä ne kaikkein huono-osaisimmat.

Ei hyvä. Touhuun tulisi saada jotain tolkkua.
 
 
#2 2010-01-10 16:25
Nimen omaan touhuun tulisi saada tolkkua. Nimittäin tavallisten lainanottajien touhuun tulisi saada tolkkua. Kait sitä lainaa tarjotaan jos on ottajia........
 

Kommentti

Uusimmat
  • Lainahana.fi
    miten vitun monta kertaa pitää maksaa.JA HALOO PERINTÄ 2008 TULIKO KIIRE PERIÄ VIELÄ PARIIN KERTAAN....
    21.05.12 15:08
  • Fiksulaina.fi
    Myös minulla on vain positiivisia kokemuksia. Selkeästi kotimainen lainatarjoaja, sen huomaa palvelu...
    07.05.12 12:07
  • Pikavippien todelliset vuosikorot valehd...
    pikavippi firmat huijaavat myös jokainen yritys selvittää velkoja maksaa 20 euroa per/puhelu. Lisäks...
    06.04.12 08:10
  • Aktiiviraha.fi
    Tein sopimuksen ko.tietämättäni sanktioista, entisessä kuopiolaisessa kodinkoneliikkessä pari vuotta...
    28.03.12 18:43
Lainoja esittelyssä

pikav-nostoPikavippi
Pikavippi on lyhytaikainen laina, jonka myöntämiseen ei vaadita vakuita. Pikavipin hakeminen edellyttää yleensä Suomen kansalaisuutta, normaalisti vähintään 18 vuoden ikää, suomalaista pankkitiliä ja julkista matkapuhelinliittymää. Ennen lainan myöntämistä myös luottotiedot tutkitaan.

kulutusl-nostoKulutusluotto
Kulutusluotto on lyhytaikainen, normaalisti alle viiden vuoden laina. Kulutusluotoilla rahoitetaan yleensä kulutushyödykkeitä, kuten huonekaluja, remontteja ja tilapäisiä menoja. Kulutusluotto on lähes aina edullisempi kuin pikavippi, mutta kulutusluotossa on suuremman pääoman takia myös enemmän maksettavaa.

Käyttäjät
Sivustolla on 5 vierasta 
Lainantarjoajat
Lue esittelyt ja kommentoi lainatoimialalla toimivia yrityksiä.

Luetuimmat yritykset:

» Ainalaina
» Credit24
» Ferratum
» Ege pikavippi
» Risicum
» Vippi.fi
» Everyday
» Santander
» Fiksulaina
» Rahahana