30.05.2012
50€-200€ pikavippi heti tilille
Rahapuu on yksi luotetuimmista pikalaina-alan toimijoista ja pienlainayhdistyksen jäsen. Hae Rahapuu pikalaina tästä

Opintolaina

Lainat | Yleistä | 21.05.2010 09:51

Opintolaina on valtion takaama laina, joka täytyy aikanaan maksaa takaisin. Opintolaina on tarkoitettu päätoimiselle opiskelijalle. Opintolainan valtiontakausta haetaan Kelalta tai opiskelupaikan opintotukilautakunnalta. Koska valtio takaa opintolainan, siihen ei tarvita muuta vakuutta. Valtiontakausta ei voi yleensä saada, jos hakijalla on luottohäiriömerkintä. Harkinnanvaraisissa tapauksissa takaus voidaan kuitenkin myöntää. Silloin katsotaan erityisesti merkinnän luonnetta ja sitä, kauanko aikaa siitä on kulunut. Valtiontakaus on voimassa enintään 30 vuotta ensimmäisen lainaerän nostamisesta.

Kun hakijalle on myönnetty opintolainan valtiontakaus, voi varsinaista opintolainaa hakea valitsemastaan pankista. Lainaehdoista osa määräytyy valtiontakauksen perusteella. Muista lainaehdoista, kuten lainan korosta ja takaisinmaksuaikataulusta, sovitaan kuitenkin itse pankin kanssa. Kannattaakin siis kilpailuttaa myös muita pankkeja, kuin sitä missä tavallisesti asioi.

 

Opintolainan suuruus riippuu hakijan iästä ja oppilaitoksesta. Summa on kuukaudessa 160 – 440 €, yleisimmin kotimaassa opiskelevalle 300 €. Yliopisto- ja korkeakouluopiskelijat nostavat lukuvuoden lainansa kahdessa erässä, muissa oppilaitoksissa opiskelevat neljässä.

Lainan takaisinmaksu alkaa useimmiten kahden vuoden sisällä opintojen päätyttyä. Pankin kanssa voi neuvotella usein hyvinkin joustavasti takaisinmaksuun liittyvistä seikoista, oman elämäntilanteen mukaan. Jos lainanlyhennyksiä tai korkoja ei maksa ajallaan, voi Kela takaajana joutua maksamaan opintolainan pankille. Tämän jälkeen uutta opintolainaa ei ole mahdollista saada. Jos Kela joutuu maksamaan lainan pankille, perii se saatavat takaisin 7 % (31.12.2009 saakka 8 %) korolla. Tarvittaessa perinnässä turvaudutaan ulosottoon.

Mikäli opiskelija on suorittanut tutkintonsa määräajassa, verotuksessa saa opintolainavähennyksen (jopa 30 %). Ehtoina on, että opiskelupaikka on otettu vastaan lukuvuosina 2005 – 2006 tai myöhemmin ja opintolainaa on nostettu yli 2 500 euroa.

 

Kommentit 

 
#1 juhannus2009 2010-06-14 08:36
Pikavippejä saa nykyään liian helposti ja sitä kautta voi mennä luottotiedot. Sille asialle pitäisi tehdä jotain. Siitä syntyneet luottotietojen menetykset eivät mielestäni saa estää opintolainan saamista.
 
 
#2 Manaljah 2010-07-02 14:16
Luottotiedoton opiskelija saa yleensä kunnan/kaupungin kautta tuon opintolainan.
 
 
#3 mark4gsus 2010-07-02 18:45
opintolaina ei aina riitä.
 
 
#4 2010-07-26 07:10
Tyhmät ottavat pikavippiä, laiskat nostavat opintolainaa. Kyllä tekevälle töitä riittää, jos niitä haluaa tehdä. Itselläni korkeakouluopintoja on takana kolme vuotta ja yksi vielä edessä. Koko opintojen ajan olen tehnyt töitä omat opiskeluni kustantaakseni -eikä ole tehnyt edes tiukkaa. Viikonloput ja kesälomat menevät töissä, mutta senttiäkään palkoistani ei mene lainojen lyhennyksiin kunhan vuoden kuluttua valmistun ja aloitan "oikean" työelämän.
Ja hei, opiskelijanakin rahaa harrastamiseen ynnä muuhun löytyy, jos niin haluaa ja menojaan priorisoi. Itse harrastan moottoripyöräilyä ja tottahan se vie leijonan osan tuloistani, mutta se on valintakysymys. Suurin osa lainan ottajista on laiskoja ja kranttuja työn suhteen.
Ai niin, vielä, opiskelun ja työnteon ohella ehdin olla aktiivinen myös opiskelijavaikuttamisrintamall a, tutoroida, harrastaa, tavata kavereita ja niin edespäin. Joten "ei ole aikaa tehdä töitä" on monen kohdalla täyttä paskaa. Asennekysymys!
 
 
#5 lainatkaa järkevästi 2010-07-27 11:03
Opintolainaa on helppo saada ja se on halpaa. Kuitenkaan monet opiskelijat eivät ajattele, että opintojen jälkeen se pitää sitten maksaa takaisin. Itse olen myös onnellinen, että tein töitä opiskelujen ohella, ettei tarvinnut koskaan nostaa opintolainaa.
 
 
#6 Tiia01 2010-08-01 12:42
Tyhmää että pitää ottaa lainaa jotta saa keskittyä koulunkäyntiin.
 
 
#7 pauliinamoi 2010-08-13 10:03
Itse olen tehnyt töitä sen minkä olen pystynyt, mutta ymmärrän myös niitä jotka sitä lainaa ottavat. Itselläni on ollut keskittymisvaikeuksia, joten kouluun ja opiskeluun piti tosissaan panostaa, jos tahtoi hyviä arvosanoja. Ei ole helppo siinä ohella käydä vielä töissä ja huolehtia asunnon siisteydestä ruoanlaitosta jne.
 
 
#8 iinakoo 2010-08-13 12:24
itse olen pärjännyt pelkällä opintotuella vaikken ole töissä ollutkaan opintojen ohella muuta kuin kesäisin. puoli vuotta opintoja jäljellä, hyvä mieli jää jos ei tarvitse lainaa nostaa. :)
 
 
#9 2010-11-23 17:39
Osaatteko vastata tähän, kaverini otti opintolainaa sykysyn alussa ja on yhden erän siitä nostanut. Nyt hän lopetti koulun vaihtaakseen alaa ja hoitaakseen armeijan pois alta. Saako hän vielä tulevan tammikuun erän opintolainasta nostaa?
 
 
#10 2011-04-01 15:01
Huolehdit näköjään kaverisi veloista enemmän kuin omistasi?
 

Kommentti

Uusimmat
  • Lainahana.fi
    miten monta kertaa pitää maksaa. JA HALOO PERINTÄ 2008 TULIKO KIIRE PERIÄ VIELÄ PARIIN KERTAAN. HAIS...
    21.05.12 15:08
  • Fiksulaina.fi
    Myös minulla on vain positiivisia kokemuksia. Selkeästi kotimainen lainatarjoaja, sen huomaa palvelu...
    07.05.12 12:07
  • Pikavippien todelliset vuosikorot valehd...
    pikavippi firmat huijaavat myös jokainen yritys selvittää velkoja maksaa 20 euroa per/puhelu. Lisäks...
    06.04.12 08:10
  • Aktiiviraha.fi
    Tein sopimuksen ko.tietämättäni sanktioista, entisessä kuopiolaisessa kodinkoneliikkessä pari vuotta...
    28.03.12 18:43
Käyttäjät
Sivustolla on 15 vierasta 
Lainantarjoajat
Lue esittelyt ja kommentoi lainatoimialalla toimivia yrityksiä.

Luetuimmat yritykset:

» Ainalaina
» Credit24
» Ferratum
» Ege pikavippi
» Risicum
» Vippi.fi
» Everyday
» Santander
» Fiksulaina
» Rahahana